Ruined life by people [Kyo, R, angst]

Title: Ruined life by people

Author: mare

Rating: R
Genre: angst, deathfic

Beta: Löytyypi, antikyotolaisen jäljiltä.

Protagonist: Kyo

Chapters: 1/1

Disclaimer: Omistan tarinan. Kyo on kenen on.

Warnings: Angstia, angstia ja angstia. Ja itsemurha. Ja rumaa kielenkäyttöä siellä täällä.

Summary: Miten ystävällä voi olla sydäntä tehdä sellaista?

Miksihän edes puhun ystävästä?

A/N: Okei joo, tämä kuulostaa
vähä oudolta munki korviin, mutta mun aivot on täynä tämmösiä ajatuksia
- osaksi ainaki - ja ne tyypit jotka mut tuntee, nii saattaapi ehkä
vähä säikähtää - tosin vain, jos ymmärrätte mitä tällä yritän kertoa.
Oon kuitenki jo pitkään tahtonu luoda mun ajatuksia jonkinlaiseen
tilaan tai kertoa niistä ihmisille suoralla - tai sitten ei niin
suoralla - tavalla, mutten uskalla puhua niistä kavereille tai
muillekkaan ihmisille suoraan, ja niinpä sitte päätin sitte luoda
jotain josta en tiiä että kuka sitä lukee. Ehkä tän avulla mun pää
rauhottuu hieman ja osaan taas ottaa elämästä enemmän irti. Toivoisin
niin ainaki.

Tahdon vielä huomauttaa, ettei minulla ollut mitään hirveämpiä himoja
tehdä kaunista tekstiä tähän, vaan vähinnä vain kertoa itse juttu.


Mutta joo, ois kuitenki hienoa tietää että kuka tän luki, ja
kommenttienhan avulla se onnistuu. Kiitos kuitenkin jos jaksoit lukea
edes.






Ruined life by people





Kuvittelevatko ihmiset tosiaan, että olisin onnellinen tähän kaikkeen?

He taitavat luulla, että raha ja maine riittävät minulle varsin hyvin?

He taitavat luulla, että elämäni on pelkkää hymyilyä, viikonlopun hauskanpitoa ja hyvää oloa täynnä?



He taitavat olla tyhmiä. Sokeita kanoja, jotka eivät näe nenäänsä pidemmälle.



Okei, kyllähän minäkin välillä voin olla välinpitämätön, keskittynyt vain omaan elämääni...



.... Mutta se ei missään nimessä ole tahallista, ainakaan yleensä.
Riippuen tietenkin henkilöstä, joka puhuu minulle, riippuen asiasta,
josta minulle kerrotaan.


Miksi pitäisi kuunnella turhanpäiväistä angstausta? Eihän sellaisessa
nyt ole järkeä paskan vertaa. Jos ei ole mitään syytä olla masentunut
ja vajota maan alle, niin ei siihen pitäisi tuhlata aikaakaan. Pitäisi
nauttia elämästä, tai tarkemmin sitten vaikka unohtaa se kokonaan ja
elää sitä päivää. Ei pitäisi jäädä pyörimään yhden asian ympärille
ikuisuuksien ajaksi, eikö se ole aika turhaa? Minun mielestäni ainakin
on.


Mutta toisilla on kuitenkin syy pahaan oloon.

Toiset ovat kykeneväisiä puhumaan pahasta olostaan läheisille.

Toiset taas pitävät asiat visusti itsellään. He nimittäin tietävät, ettei ihmisiä oikeasti edes kiinnosta muiden elämä.



Heillä on kokemusta, vaikkei sitä ehkä päälle päin uskoisikaan. He
tietävät maailmasta enemmän, he tietävät elämisestä enemmän. He eivat
tahdo jakaa kokemuksia pahasta olosta muiden kanssa, vaikka heille ehkä
annettaisi siihen mahdollisuus. Tiedätkö sinä, miksi näin on?


Minäpäs tiedän.





Tiedätkö tunteen, kun ystäväsi huomaa että mieltäsi painaa jokin asia?

Tämän jälkeen hän kysyy, mikä sinulla on hätänä.

Vastaat, ettei ystävääsi kuitenkaan kiinnostaisi.

"Kyllä minua kiinnostaa, kerro nyt vain!" hän saattaa vastata.



Kerrot huolesi toiselle. Kerrot, kuinka pahalta sinusta tämä elämä
tuntuu, kerrot, kuinka ihmiset ovat kohdelleet sinua huonosti, pitäneet
sinua pelkkänä kynnysmattona.


Tosiaan, kynnysmattona... Ehkä minä vain olen sellainen kaikille?

Ehkä en merkitse kenellekkään mitään, ehkä olen vain kertakäyttöesine,
jolle puhutaan asioista, joka on täynnä likaa. Täynnä toisten ihmisten
likaa. Henkistä likaa, paskapuhetta.



Noh, kuitenkin, kun olet kertonut ystävällesi ajatuksistasi, saat
vastauksesi pelkän viiden sekunnin hiljaisuuden ja olkien kohautuksen.
Ehkä jokin ystävien keskeinen halaus tai selkääntaputus, ja hyvällä
tuurilla lauseita tapaan: "Kyllä se siitä", tai "Niin... Mutta elämä
jatkuu!"


Ja kolmenkymmenen helvetinmoisen sekunnin kuluttua voitkin jo huomata
ystäväsi kertovan oman päivänsä tapahtumista. Siitä, kuinka hänen elämä
on kuin ruusuilla tanssimista. Hän ei silloin enään tunnu muistavan
sitä, miltä sinusta tuntuu.


Miten ystävällä voi olla sydäntä tehdä sellaista?

Miksihän edes puhun ystävästä?





Muistan vieläkin sen yhden keikkapäivän, kun kävimme Suomessa esiintymässä.



Backstagella tuntui kaikilla olevan hilpeä meininki, kaikki puhuivat hyvin onnistuneesta keikasta, ja siitä mitä minä tein.

"Kyo tiedätkös, tuo kyljen viiltäminen oli todella hieno juttu! Fanit
rakastavat meitä!" Kaoru oli sanonut minulle, ja taputtanut selkääni.
Die oli tullut viereen myös onnittelemaan suoritustani, samoin Toshiya
ja Shinyakin. He kaikki olivat onnellisia siitä.



Eivätkö he ymmärtäneet, että se oli ainoa tilaisuuteni tehdä fyysistä kipua ja sen avulla unohtaa henkinen?





Tässä kirjeessä en kuitenkaan kerro, että miksi nyt teen niinkuin
tein. Kuten sanoin, teitä ei kiinnosta. Te olette käveleviä
paskakasoja, ja ilmeisesti minä olen se vitun vessanpönttö johon se
paska kuljetetaan? Saattaa kuulostaa hauskalta, mutta tehän varmaan
luulettekin että olen kirjoittanut tämän pelkkä hymy perseessä ja
ajatukset naisissa. Ehei, sitä fiilistä minussa ei ole ollut pitkään
aikaan.



Olen elänyt kuoren sisällä, en ole nauttinut elämästä. Kuori on
kuitenkin sen verran pettänyt, että on päästänyt läpi kaiken sen, mitä
Kaoru ja Die minulle ovat vuoroin käyneet puhumassa. "Osaapas se Die
taas olla niin helvetin tyhmä, hän soitti treeneissäkin ihan väärin
kokoajan!" tai "Kuules Kyo, eikö sinustakin meidän bandleader ole aika
vitun tyhmä? Ja tekisikö sinunkin mieli panna tuolta seksikkäältä
rumpalilta aivot pihalle?"
Anteeksi vain, pari asiaa nyt tuli teille kaikille julki, mutta
asioiden on joskus tapahduttava. Osa niistä tapahtuu lähiaikoina, osa
niistä saa loppunsa.


Yksi osa nyt tulee saamaan loppunsa tänä yönä.









Lyhyt mies säikähti pienesti, kun yksinäinen pisara ilmestyi
kirjoituksen päälle. Sen vaikutuksesta vanha muste levisi vähän, mutta
ei silti niin paljoa, ettei tekstiä enään näkisi. Se oli vielä
lukukelpoista.
Helpottuneesti hän huokaisi, pyyhki silmäkulmistaan kyyneleet pois ja
viskasi hermostuneena sulkakynän seinään, jota peitti valkoinen
tapetti. Musteen rippeet irtosivat kynän päästä iskun voimasta ja
seinää jäi koristamaan musta tahra. Myös sulka oli mennyt poikki.
Hän unohti ajatuksensa kynän - ja seinän - kohtalosta, ja käveli makuuhuoneesta keittiöön.



Matkalla tämä pysähtyi kokovartalopeilin eteen, ja tarkasteli itseään.
Paljas ylävartalo oli puhdas, vaikka siihen oli jo useamman kerran
veitsi osunut, niin pysyviä arpia ei ollut koskaan jäänyt. Ehkä niin
oli vain hyvä, ainakin hänen itsensä mielestä. Mustat farkut taas
peittivat jalkojen pintaa, kuin yrittäen pitää jonkin salaisuuden
sisällään. Ehkäpä siellä oli sellaisia useampikin kappale, kertomuksia
elämästä, kertomuksia paskasta elämästä.


Mies havahtui ajatuksistaan ja käveli jääkaapille. Hän otti sieltä
viimeisen asian mitä se sisälsi - oluen -, nappasi sitten tupakka-askin
ja sytkärin pöydältä ja asteli parvekkeelle. Yön hiljaisuudessa tupakan
paperi rapisi iloisesti kun sen pää sytytettiin, eikä kestänyt kauaa
kun alkoholia sisältävä pullo sai neitsythörppynsä. Sekin oli nyt vain
puolikas entisestään, se oli menettänyt suojansa pahalta maailmalta.



Vaaleahiuksinen poltti. Poltti seitsemän tupakkaa putkeen. Poltti
niin, että rentoutunut olo hallitsi tällä kertaa koko vartaloa, ei
pelkkää mieltä. Hän joi pullon tyhjäksi, tumppasi tupakkansa ja talsi
sisälle raskain askelin - hän tiesi, mitä seuraavaksi tulisi
tapahtumaan.


Kylpyhuoneen ovi avautui kevyesti kun käsi väänsi kahvasta.

Ammeen hana rupesi vuodattamaan haaleaa vettä kun se aukaistiin.

Mankan töpseli irtosi nätisti seinästä, kun se irroitettiin seinästä ja raahattiin hiljaa kylpyhuoneeseen.

Amme ei täyttynyt enempää, kun hana väännettiin kiinni.

Töpseli meni pistorasiaan mukinoitta, kun se pienin käsin sinne saatettiin.

Kaksi kerrosta housuja valahti kylmälle lattialle, kun vyön solki avautui.



Kaikki tuntui olevan täydellistä.

Tämä päivä oli selvästikin kirjoitettu elämänkirjoihin, tälle päivälle oli selvästikin annettu kohtalo.



Mies asetti itsensä veden sekaan. Hetken hän vain makasi siinä, nautti
sekunneista, nautti itse hetkestä. Hän napsautti mankan päälle, mutta
ei välittänyt siitä mitä se soitti. Vaaleahiuksinen otti sen käsiinsä,
ja piti sitä veden pinnan yläpuolella, tarkasteli sen ulkoista,
kulmikasta muotoa. Se oli hyvin vanha radio, se oli hyvin ruma radio.
Ehkä sillekkin oli annettu tämä kaunis kohtalo, ehkä sitäkään ei jäädä
kaipaamaan.


Pian ajatukset kuitenkin keskeytettiin siitä asunnosta, pian lyhyt mies sai elekroniikkaa seurakseen veteen.

Pian pikkutyttö kadulla kiskaisi äitiään hihastasta, pian hän totesi: "Katso, tuon talon ikkunat välkkyvät kauniisti."

Pian ambulanssi kaahasi pihaan piipauksineen, pian he löysivät ammeesta
rikki menneen radion ja elottoman ruumiin, mikä tunnistettiin Dir en
Greyn vokalistiksi.

Pian sairaalan väki kuitenkin sai huomata ettei heistä ollut enään
mitään hyötyä, pian kuului keskustelua: "Se oli itsemurha", taikka:
"Minusta tämä kyllä oli ulkopuolisen tekoisia, tämä mies oli
elämänhaluinen."



Niin pian oli tapahtunut monta asiaa, kaipa tämäkin unehtuisi pian?







__________



Tuo kursivoitu teksti tuossa siis oli kirje.

..... No mulla ei nyt oo hajuakaan siitä, mitä tästä ajattelette, mutta kommentit ois kivoja. Kiitos jos luit.

Hyvin kirjotettu~ Kyon tunteet oli kerrottu hyvin ja niihin pysty helposti samaistumaan..

Riikka jestas.

Kiitos, kun kirjoitit tuon. Kiitos, kun laitoit tämän tänne.
Oikeasti.

Krhm.

Rakastuin.

Kuvasit tunteita kamalan aidosti, mä löysin omianikin tunteita tuolta. Tuntui siltä, kun oisin itse kirjoittanut tuon. o____o ja se tuntuu oudolta.

Teksti ei pätkinyt. Yleensä en pidä kirjeistä, koska ne ovat hieman hajanaisia ja yksinkertaisia. Mutta tuo kirje oli mahtava, se oli kuin Kyon kirjoittama. Ja siitä kannattaa olla ylpeä, koska en ole nähnyt noin aitoa kirjettä koskaan. Siis ficissä, totta kai.

Kiitos Riikka, olet mahti kirjoittamaan. Kyllä tästä pidetään, olen varma. ^__^

Kiitos. <3

Muffin--,kiitti kommentista~ 8))

minnako, sulle se kiitos kuules kuuluu, kiitos ku jaksat muka pitää tästä o__o
... mun mielestä toi tunteiden kuvailu ei kuulosta järin aidolta, mutta ehkä se johtuu ihan vaa siitä että se on mun kirjottama enkä tajua sitä.
ja jos rehellisiä ollaan, nii aluksi ton ei pitäny olla kirje, mutta tahdoin siihe jotain epänormaanlia, mitä ei fikeissä nii paljo välttis esiinny, nii mukaan, ja tää vaikutti kivalta idealta. .... olet otettu o__o''

ja kiitos sulle itelles vaa. suuri kiitos. <3

Ihana.. kaunis ja surullinen. Kuvasit tunteita hyvin. Pystyn itse samaistumaan niihin. Olet hyvä kirjoittamaan! Kiitos!

Oompa totaalisen sanaton tän kanssa.

Tuo kirje oli iha mieletön. Se mite sait sen kuulostaa niin katkeralle, tunteekkaalle, oli jotain ihmeellistä. Se oli depressiivinen, muttei siitä tullu paha mieli. Ei es haikee. Se oli jotenki outoa, mutta siitä tullu semmone jännä, ihmeellinen fiilis. Osasit kuvailla ton upeesti. Sait sen tuntumaa.

Ajattelin eka, että laitat Kyon viiltämää ranteesa auki. Totesin jo mielessäni, että ihanan kliseistä, varsinki kylpyammeessa. Sitteku puhuttii sähkölaitteesta, ni mulla välähti, että voisit tehä niinku teet. Sitte arvoin niitten kahen ajatuksen välillä, että kumminkoha teet. Oon tyytyväine, että valittit ton. Koska tuo kuinka se pikkutyttö sano että "Katso, tuon talon ikkunat välkkyvät kauniisti" kuulostaa jotenki söpöltä, koska voin kuvitella hyvin ton tilanteen.
Tuommosia kuolemia näkee harvemmi ficeissä. Tässä se oli ehkä vähä pelkistettynä kirjotettu, mutten usko, että tähä ficcii ois sopinu mikää kauheen kuvailtu kuolema, koska tää oli kumminki vähä tämmöne... mite sen sanos. Herkkä? Että se ois saattanu pilata tätä.

Kirjotit tän tosi nätisti. Kuvailit elävästi ja tähä pääs hyvi matkaa. Tää oli surulline, toivon, ettei nuo ajatukset oo lähelläkää Kyon omia. Ei sitä tiiä. Ajatuski siitä, että ne olis o kamalaa, mutta sitte tällee kuvailtu ficci siitä... ;;-------;;
Kertomine o lyhyttä, mutta ei se mua haittaa. Tästä sai palio irti nuinki "vähästä". En osaa oikee asiaa ilmasta, mutta toivottavasti tajuat.

Tää oli iha mahtava, mikä o toivottavasti käyny jo ilimi mu kommentista. Tää o hieno, taiteelline; surulline, mutta silti iha mieletön. En tiiä mite kuvaisin tätä, mutta jos yhistelet nuita adjektiiveja, joilla oon tätä kuvannu, ni luulis jonkulaisen käsityksen saavan, kuinka palio tästä tykkään DD:

Kiitos !

Roccck_69 ja ichi, kiitti vaa teillekki o___o''

Mutta öö. Sortsi ichi, mä oon liia sanaton että osaisit vastata tohon sun iha järettömän hienoon ja ihanan pitkään kommenttiin, nii .. sori. Mutta kiitos.

Kiitos teille jotka ootte tätä jaksanu kommentoidakki~